Pimeänpelkääjä

Salmiakkia!

Mikään makeinen ei ikinä, koskaan, missään ole saanut minussa aikaan sellaista reaktiota kuin salmiakki. En välitä hedelmäkarkeista, suklaa maistuu puulta parin palan jälkeen ja perinteinen kermatoffee on vain kuin kengänpohjaa söisi. Lakritsi on kuin laimeaa salmiakkia – ja sellaisena joko todella hyvää tai katastrofaalisen pahaa. Voi sanoa, että olen viettänyt viimeiset 20 vuotta makeisten suhteen hyvin salmiakkipainotteisella linjalla.

Sinä aikana olen huomannut, että on salmiakkia. Sitten on salmiakkia. Sitkeää, kovaa, pehmeää, rouskuvaa, murenevaa, jauhemaista, toffeemaista, suklaaseen läträttyä, tulista, chilillä höystettyä, kovakuorista, rakeista, kirpeää, vahvaa, laimeaa, pistelevää. You name it. Tärkeintä on erottaa jyvät akanoista ja salmiakit kehnoista yritelmistä. Salmiakki on taidetta.

Ja koska taide vaatii arvostelua, alla on (täydellisen ja tyhjentävän subjektiivinen) lista parhaista Suomesta saatavista salmiakeista. Olkaa täysin vapaasti eri mieltä. Huomattakoon vielä, että tästä listasta unohtuu taatusti x^14 salmiakkilaatua, mutta lisään unohtuneita sitä mukaan kun muisti suvaitsee infota minua uusista listalaisista.

Jymy (Halva)

Jymyä saa kaupoista pienissä 30 gramman rasioissa sekä irtokarkkipuolelta (valitettavasti vain hyvin harvoista kaupoista). Jymy on jauhosta puristettu valkoinen salmiakki, joka on poikkeuksellisen pehmeän makuinen ollakseen keskivahvaa. Jymy murenee suussa taivaallisesti jauhoksi (irtokarkkilaatat paremmin kuin askissa myytävät napit, toim. huom.) olematta silti yskittävä tai liian vahva. Jymyn maku on täyteläinen ja omintakeinen – se maistuu salmiakilta olematta keskinkertainen.

Tyrkisk Peber (Fazer)

Alkuperäiset Fazerin turkinpippurit sisältävät sopivassa suhteessa kovaa salmiakkia ja tulista jauhoa. Jälleen kerran on huomattava, että turkkarit poikkeavat maultaan tylsästä perussalmiakista vivahteikkuudellaan. Edelleen kannattaa pitää mielessä, että turkinpippurit ovat parhaimmillaan nimenomaan perinteisenä karkkina: lakussa tulisuus on yritetty änkeä täytteeseen, mutta ongelma on se, ettei täyte leviä samalla tavalla ympäri suuta kuin jauho. Tikkareissa jauhetta taas on suhteessa vähemmän kuin karkeissa, ja sen huomaa. Makeisen eri osasten oikea suhde on kaiken A ja O.

Perinteinen salmiakki (Halva)

Ei liian vahvaa, ei liian laimeaa. Klassikko.

Killerbon (Bonbon)

Killerbon on tikkari, jossa on voimakkaan makuinen kuori ja vielä voimakkaampi jauhotäyte. Ja sitä täytettä on reilusti. Voimakkaan salmiakin tarpeessa mikään ei lyö Killerbonia laudalta.

Lakrisal (Leaf)

Lakrisal on Jymyä voimakkaampi jauhopuristesalmiakki, jonka maku on verrokkiansa pistävämpi. Lakrisal ei myöskään hajoa suuhun yhtä helposti kuin Jymy. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Lakrisal olisi huonoa; voimakkuutensa vuoksi yksi parinkymmenen gramman pötkö päin vastoin tyydyttää kovemmankin salmiakinnälän.

Hockey Pulver

Hockey Pulver -salmiakkijauho on sitä samaa, jota ennen myytiin Tsaukki Taukki -merkkisenä. Purkki on edelleen samanlainen: pieni, musta, matala. Hockey Pulver on melko vahvaa, ja hienon koostumuksen vuoksi 12 gramman rasiasta riittää pitkään. Tämä pulveri taisi saada Salmiakki Finlandiankin joskus 90-luvulla.

King Kong (Halva)

Tämä ei varsinaisesti kai ole salmiakki vaan lakritsi, mutta pienellä viilauksella tätä voisi kai väittää hyvin laimeaksi salmiakiksi. Listalle tämä pääsee erinomaisen makunsa sekä mahtavan koostumuksensa vuoksi: rapea kuori, pehmeä sisus. Ja ohuen muotonsa takia rapeutta on pehmeyttä enemmän.

Salmiakkitoffee (Halva)

Halvan edesmennyt salmiakkitoffee potki vahvuudellaan ja omaperäisellä maullaan muita salmiakkitoffeita kaatopaikalle ja lujaa. Sääli, että valmistus lopetettiin. Nykyään pitää sitten syödä Leafin Kickiä (ent. Käck) tämän tilalle, mutta kun se on ainakin neljä kertaa laimeampaa ja jauhoista. Ei toffee saa olla jauhoista!

Dracula Piller

Pieniä, kovia, ei itsessään kovin vahvoja mutta vahvalla salmiakkijauheella päällystettyjä “pillereitä”. Voi taivas. Minä sulan.

Noitapillit

Täytelakritsia, jossa on vahva ruskea salmiakkitäyte. Vastaavaa myydään myös useiden pienten lakutehtaiden metrilakuna ja jopa parin sentin paksuisina ja parinkymmenen sentin pituisina pötköinä. Oma suosikki on Porvoon lakun versio. Nam.

Ongelmia ja viritelmiä

Päivitin taannoin käyttöjärjestelmäni Snow Leopardiin. Ei kai olisi kannattanut.

Tällä hetkellä mm. Kirjasinkirja on täysin juntturassa. Mitään fonttia ei saa pois käytöstä, ja uusien asentaminen takkuaa. Fontit, jotka oli jossain välissä otettu pois käytöstä, ovat pompahtaneet takaisin aktivoitujen listalle – ja pysyvät siellä vaikka mitä tekisi. Muutamat ohjelmat heittävät virhettä kehiin tuon tuostakin, ja esimerkiksi kuvankäsittely on aika nihkeää.

Tästä huolimatta työn alla ovat kolmen sivuston ulkoasut. Kaksi niistä jopa melko pitkällä. Ei vaan kamalasti naurata, kun kuvankäsittelyohjelma hakkaa päätään seinään viisi kertaa puolessa tunnissa ja pakottaa lopettamaan.

Kaiken lisäksi joudun metsästämään uutta tekstieditoria, koska Smultronin kehitys on lopetettu ja nykyversio ei oikein miellytä karkeudessaan silmää. Olisinpa älynnyt napata sen iäisyyden vanhan version talteen ennen koneen tyhjäystä! Korvaavaa ja yhtä simppeliä editoria en ole vielä löytänyt.

Pitää kai lyödä kone tyhjäksi, kun saan kaverilta takaisin sen dvd:n, jolla tärkeimmät Mac-herkkuni makaavat. Ilman niitä käy olo tuskaiseksi uutuudenkarheassakin järjestelmässä.

Comic Sans boikottiin

Comic Sans MS nyt vain on susiruma fontti, siitä ei pääse mihinkään. Tekohauska ja epätasapainoinen, paikoitellen omituisesti vääntynyt ja ylikäytetty. Myönnettäköön, sillä oli paikkansa joskus 90-luvun lopulla, kun fonttitarjonta oli muutenkin pienempää kuin nykyään. Mutta silti…

Olen huomannut, että ihmiset, jotka kiristelevät hampaita pelkästään sen nähdessään, käyttävät sitä vähän turhankin usein omissa nettisarjakuvissaan. Ne, joille Comic Sansin hirvitys on liikaa, käyttävät puhekuplissa sen tilalla usein ihan vain Times New Romania. Ai miksi? Koska heidän nähdäkseen tarjolla ei ole muutakaan sarjakuvaan sopivaa fonttia, jossa olisi ääkköset.

Hyvät ihmiset! Elämme vuotta 2009. Internet on keksitty!

Netti on pullollaan sarjakuviin sopivia fontteja, joissa on kaikki mahdolliset erikoismerkit mukana – ja välistä vähän enemmänkin. Pienellä kaivelulla Comic Sansille löytyy taatusti mieluisa korvaaja, eikä puhekupliin tarvitse enää änkeä Comic Sansin kammossa Serif-tyylisiä fontteja. Saahan niinkin toki tehdä, jos Serif-fontit tuntuvat sopivan kyseisen sarjakuvan tyyliin parhaiten.

Tässä olisi kourallinen sarjakuviin sopivia fontteja. Kaikki täysin ilmaisia ja ääkköset sisältäviä.

Year supply of fairy cakesin suurin ongelma on se, että se on valmiiksi hieman kallellaan oikealle. Joitain saattavat häiritä myös ä:n ja ö:n suurehkot pisteet. Muutoin kyseessä on melko tasapainoinen ja kaunis fontti, joka soveltunee parhaiten korostamiseen ja ääniefektien merkitsemiseen.

Universal fruitcake on pyöreähkö fontti, joka on aavistuksen kallellaan oikealle – ei kuitenkaan niin paljoa, että se häiritsisi. Universal fruitcaken suurin kompastuskivi on pilkku, joka on vain aavistuksen pistettä suurempi. Pienessä tekstissä peräkkäin olevat pisteet saattavat myös olla liian lähellä toisiaan. Tästä tosin selviää kirjainvälistyksen säätämisellä.

SF Toontime on kaikin puolin edustava, mutta sen tekijällä ei ole ollut juuri hajua aksenttien ja ääkkösten paikoista näppäimistöllä. Pieni ö näkyy merkkinä õ, iso Ö puolestaan normaalina ö:nä. SF Toontimessa isot ja pienet kirjaimet vastaavat kuitenkin kokonsa puolesta täysin toisiaan, joten õ:n voi välttää käyttämällä isoja kirjaimia.

SF Toontimesta on normaalin version lisäksi tarjolla kursivoitu, lihavoitu sekä lihavoitu ja kursivoitu versio.

SF Arch Rival on ehkä aavistuksen tylsä ja kirjainväliltään suuri, mutta kaikin puolin toimiva sarjakuvafontti. Universal fruitcaken tai SF Toontimen kaltaisia ongelmia ääkkösten tai pisteiden kanssa ei ole. Joidenkin silmään voi tosin ennen pitkää iskeä a:n keskiviivan kaartuva muoto.

Fontista on tarjolla normaalin version lisäksi myös kursivoitu, lihavoitu sekä lihavoitu ja kursivoitu versio.

Anime Ace on kulmikas ja toimiva. Aaltosulkeiden { ja } paikalta merkistöstä löytyvät “efektisulkeet”, joiden väliin sarjakuvissa on tapana tökätä ääniefektejä.

Fontista on normaalin version lisäksi myös lihavoitu ja kursivoitu versio.

Laffayette Comic Pro on hyvin samantapainen kuin Anime Ace, mutta aavistuksen lihavampi. Efektisulkeet löytyvät aaltosulkeiden [ ja ] kohdilta merkistöstä.

Marker SD sopii korvikkeeksi Comic MS:lle silloin, kun halutaan tehdä ero pienten ja isojen kirjainten välille. Joillekin ä:n ja ö:n pisteet saattavat tosin olla turhan korkealla.

Tarjolla on normaalin version lisäksi myös kursivoitu versio.

Dom Casual on lihavahko sarjakuvafontti, joka tulee useiden ohjelmien mukana, mutta on myös suhteellisen helposti löydettävissä netistä. Mikäli Dom Casual vaikuttaa liian lihavalta, kannattaa tutustua maksulliseen fonttiin nimeltä Tekton Pro.

Mistä niitä saa?

Dafont on sisältää hirviömäisen määrän fontteja, myös tässä kirjoituksessa mainitut. Helpoiten tietyn fontin löytää hakutoiminnolla.

Pelkästään Comic Sansin korvikkeisiin puolestaan on keskittynyt Ban Comic Sans, josta löytyy mukava määrä sarjakuvafontteja.

Miten ne saa käyttöön?

Täällä on ohjeet fonttien asentamiseen Windowsille (Win XP sekä vanhemmat, Mac OS X). Vistalle löytyy ohje Microsoftin sivuilta, kuten myös Windows 7:lle.

Lopuksi

Sarjakuvafontteja on vähintään satoja. Tai tuhansia. Tässä kirjoituksessa on esitelty vain muutama, jossa sattuu olemaan suomen kielen kirjoittamiseen tarvittavat merkit mukana. Mikäli tarkoitus on kirjoittaa kieltä, jossa erikoismerkkejä (ä, ö) ei tarvita, käytössä olevien sarjakuvafonttien määrä nousee huimasti. Samoin käy, jos mennään maksullisten fonttien puolelle.

Kysyvä ei tieltä eksy, ja etsivä löytää. Kunnon fontti tuo nettisarjakuvaan laadun tunnetta – Comic Sans ei. Siksipä minä kehotan miettimään kahdesti ja käyttämään sen kaksi minuuttia elämästänne siihen, että etsitte nettisarjakuvaanne kunnollisen fontin. Se ei ole vaikeaa, aikaavievää, rasittavaa tai pelottavaa, ellette itse tee siitä sellaista.

Ja uskokaa tai älkää, fontilla on väliä. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten pitkään lukija jatkaa lukemista. Huono fontti on monelle syy hylätä hyvänkin sarjakuvan seuraaminen.

Ei minulla muuta tänään ollut.

Kilpikonna saapuu maaliin hitaasti mutta pomminvarmasti

Ihan pelottaa, kun ajattelee, miten kauan minulla nykyään kotisivujen kanssa kestää. Shinatrya.netin edellinen ulkoasu oli viime joulukuulta, ja vasta nyt sain uuden nettiin! Seitsemän kuukauden väkerrysaika taitaa olla ennätys jopa minulle. En kyllä mielestäni ole muuttunut yhtään enempää pilkunviilaajaksi entisaikoihin nähden, mutta jostain syystä olen vain hidastunut. Ja paljon.

Sitten kun saan jotain nettiin, siinä on läjäpäin aihetta vierailijoilta hirttää minut. Kuten uudessa Shinatryassa, joka on aivan järkyttävän painava alias hitaasti latautuva, karmaisevan leveä (eli bye-bye miniläppärit) ja jonka otsikossa on vielä kaiken lisäksi kirjoitusvirhe. Tosin se virhe liittyy siihen, että lunttasin riimuja englanninkieliseltä sivustolta, jossa j:n merkki oli laitettu y:n kohdalle, koska englannissa y äännetään j:nä. Ja nyt otsikossa lukee Shinatrja.

Tiedän tosin itsekin, ettei KUKAAN huomaisi tätä, jos en itse manailisi niin paljon. Harva lähtee tarkistamaan riimuja yksi kerrallaan (ja vielä harvempi muistaa niitä ulkoa).

Joka tapauksessa olen ollut huomaavinani, ettei minua nykyään vaivaava hitaus eikä ehkä massiivisuuskaan ole yksin minun kohdalleni osuneita ilmiöitä. Monilla muillakin “vanhoilla” kotisivumaakareilla päivitysväli on kasvanut ja projektien valmistumisajat venyneet, vaikka into ei ole sammunut tai edes vähennyt. Olisiko kyse sitten siitä, että mitä enemmän sivuja tekee, sitä useampia asioita tulee ajatelleeksi ja sitä kautta myös valmistumisaika pitenee? Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että vaikka kiinnostusta ja intoa on, tarmoa ei ole samassa määrin takoa asioita valmiiksi parissa päivässä koko päivän koneella istuen? Ennen saatoin käyttää päivästä 16 tuntia sivujen väkräämiseen, mutta nykyään nautin sivuntekoannokseni pienempinä. Huomattavasti pienempinä.

Olenko minä vain tullut vanhaksi? En haluaisi ajatella niin. Syytän aina yliopisto-opiskelua, joka kyllä syö aikaa aika tavalla, mutta ei sen enempää kuin lukio (mutta tosiaan: lukioaikana en ehtinyt päivittää sivuja juuri lainkaan). Nyt sentään saan jotain aikaiseksi, toisin kuin pari vuotta sitten, mutta sytytys on kovin, kovin lyhyt. Pannuunhan se ottaa.

Voisi tietty tehdä ihan hyvää pitää vuoden tauko koko puuhasta ja palata sitten. Olisikohan mieli pyyhkiytynyt tabula rasaksi sen vertaa, että saisi aloitettua tyhjästä ja ilman kaikenlaisten nippelien mietintää? Lyhentäisikö se valmistumisaikaa lainkaan? Tiedä häntä.

Sen minä kyllä tiedän, että itseni tuntien en pystyisi pitämään käpäliäni erossa nettisivumaailmasta vuotta – paitsi ehkä siinä tapauksessa, että minut vietäisiin autiolle saarelle ilman mitään mahdollisuutta kommunikoida ulkomaailman kanssa. Silloinkin tosin saattaisin luonnostella ulkoasuja santaan. Hah.

Tutkimus kotisivujen nimistä

Olen tekemässä keväällä kandidaatintutkielmaani, ja koska en todellakaan pääse eroon nörtimmästä puolestani, olen valinnut aiheekseni kotisivujen nimet. Ja edelleen – koska tutkimusta on vaikea tehdä ilman aineistoa, sysäsin nettiin lomakkeen, jolla voi lähettää tietoja kotisivujen nimistä.

Siispä minä kuulutan ja pyydän ihmisiä käyttämään tuota lomaketta ja lähettämään nimiä minulle. Kaikenlaiset ja kaikenlaisten sivujen nimet käyvät: henkilökohtaisten sivujen, blogien, foorumien, listausten, portaalien, blendien, fanisivujen… Sivujen tai nimen kielellä ei ole väliä, eikä edes sillä, onko kyseinen nimi enää edes käytössä. Kerään kandiani varten kaikenlaisia kotisivunnimiä. Uusia ja vanhoja. Käytössä olevia ja käytöstä poistuneita.

Olisi tietenkin mukavaa ja tutkimuksen kannalta antoisaa, jos lomake täytettäisiin mahdollisimman tarkasti. Minä arvostaisin sitä.

Potkikaa toki myös kaikki tuttavanne mukaan tutkimukseen. ;) Tarjoan kaikille virtuaalista kakkua ja suklaahippukeksejä.

Riimuja Serifillä 2

Eli lista siitä, mikä riimu vastaa mitäkin länsimaista aakkosta, kun joskus saan Ajattara-fonttini valmiiksi. Valitut riimut on merkitty kuviin keltaisella.

Riimujen valintaperusteena on ollut niiden ääntöarvo (IPA). Pääosin olen käyttänyt esikuvana vanhoja futhark-riimuja, mutta sopivan riimun puutteessa esikuvaa on haettu anglosaksisista (futhork) sekä (keskiaikaisista eli laajennetuista) nuoremmista futhark-riimuista. Näin on toimittu mm. ä:n, ö:n, c:n, x:n, q:n, v:n ja y:n tapauksissa.

Kannattaa tosin huomata, että olen hakenut riimuja koskevat tietoni netin syövereistä, eli ihan luotettavaksi jakoa ei kannata uskoa. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että tavoitteeni ei missään vaiheessa ole ollut varsinaisesti tavoitella autenttista, tietyn ajan riimustoa kuvaavaa serif-fonttia, vaan riimufontti, jossa olisi oma vastine jokaiselle suomen aakkosten kirjaimelle.

Tämän vuoksi Ajattarassa tulee olemaan riimuja paitsi eri ajoilta, myös hieman eri alueilta. Esimerkiksi k:n riimu on futharkista, c:n futhorkista ja q:n uudemmasta futharkista. Mikäli näille äänteille ei poimittaisi riimuja eri riimustoista, niitä kaikkia merkittäisiin todennäköisesti yhdellä ja samalla riimulla.

Kaikkien äänteiden kohdalle erilaisia riimuja on kuitenkin vaikea kehittää, sillä esimerkiksi u:n ja v:n riimut ovat kaikissa tarkastamissani lähteissä identtiset, jos niitä on edes erotettu. Myös y on useimmiten v:n ja u:n kanssa identtinen, mutta uudemmassa futharkissa siinä on toisinaan näkynyt myös pieni erottava piste tai viiva. Koska suomen kielen kannalta v:n, u:n ja y:n erottaminen toisistaan on melko oleellista, olen takertunut tähän pieneen eroavaisuuteen ja ottanut y:n riimuun mukaan tuon pienen pisteen tai viivan. V ja u jäänevät toistensa kaltaisiksi – sille linjalle en nimittäin lähde, että alkaisin kehitellä ikiomia riimujani.

Vanhassa futharkissa on lisäksi kolme riimua, joille ei ole suoraa vastinetta suomalaisessa aakkostossa. Ensimmäinen on eihwaz, ääntöarvoltaan osapuilleen /ï/, jonka sijoittanen aakkostoon ï:n kohdalle. Toinen on þ (ääntöarvo ð tai θ), jolle onneksi on oma merkkinsä myös käyttämässäni fontinteko-ohjelmassa. Sijoittanen sen sekä þ:n että ð:n kohdalle aakkostoon. Viimeinen merkki on ingwaz, joka vastaa suomen ŋ-äännettä. Valitettavasti käyttämässäni ohjelmassa ei ole omaa paikkaa ŋ:lle, joten joudun sijoittamaan tämän riimun toisen merkin kohdalle. Lähimmäksi osuu ñ, joka joissain kielissä äännetään myös ŋ:nä.

Siitä, millaisia välimerkkejä fonttiin sisällytetään (jos sisällytetään), ei ole vielä harmainta aavistusta. Tällä hetkellä valmiiksi saadut kirjaimet (tai riimut) näyttävät joka tapauksessa tältä:

J on, kuten tarkkanäköisimmät varmasti huomaavat, peilikuva aiemmin esitellyssä riimukartassa näkyvän merkkiin nähden. Merkkiä on esiintynyt kumminkin päin eri lähteissä, ja puhdas mielivalta sai sen asettumaan näin päin tässä tapauksessa. H:ta vastaavasta riimusta eli haglazista on niin ikään liikkeellä erilaisia versioita – toisissa väliviivoja on yksi, toisissa kaksi.

Mörkövuori²

Tein muutama vuosi sitten lukion mediadiplomityönä lastenkirjan Mörkövuori, josta oli tarkoitus ottaa pieni omakustannepainos. Painos jäi ottamatta, kun taittaminen painotalon vaatimalla ohjelmalla kävi hankalaksi ja aika aivan liian rajalliseksi. Koulussa tehtyä taittoa kun ei saanut vietyä koneesta ulos missään järkevässä muodossa, kuten pdf:nä.

Nyt projekti on kuitenkin herännyt uudelleen eloon, sillä painoalaa opiskeleva tuttavani lupasi painaa Mörkövuoren lopputyönään. Tarkoitukseni olisi syksyn aikana tehdä kirjaan uusi, mustavalkoinen kuvitus, ja ennen painoon menoa vielä tarkastaa itse teksti ja tehdä siihen pieniä korjauksia. Olettaen siis, että ehdin – kandinkirjoitusvuosi kun on itselläkin edessä.

Näillä näkymin painetusta Mörkövuoresta on tulossa (minusta riippumattomista syistä) pehmeäkantinen. Hinnasta ei ole vielä tietoa, mutta kovin suurta luokkaa se ei ole. Tuttavani sanoi, että pienen määrän kirjoja saattaa saada ilmaiseksi, eikä senkään jälkeen ylimenevien kappaleiden hinta ole päätä huimaava.

Jos joku tahtoo siis vielä Mörkövuoren kirjahyllyään koristamaan, nyt on oikea aika älähtää siitä.

Riimuja Serifillä

Uutta ulkoasua Shinatryaan väkertäessäni törmäsin hämmentävään ongelmaan: mistään päin nettiä ei tuntunut löytyvän nättiä viikinkien riimuista väkerrettyä fonttia. Jotain käsivaralla piirrettyjä tai Tolkienin haltijaviritelmiä kyllä oli, mutta minulla oli hakusessa siisti Serif-tyyppinen kirjasin. Vähän kuin riimut olisi kirjoitettu Garamondilla.

Koska sellaista ei ollut, sellainen oli tehtävä. Tietenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta alustavien luonnosten väkertäminen Photoshopin puolella osoittautui yllättävän helpoksi. Ei sentään tarvinnut lähteä kehittelemään kokonaan uusia kirjainmerkkejä, viikinkien länsimaisia aakkosia vastaavista merkeistä kun on runsaasti esimerkkejä ympäri nettiä.

Toistaiseksi olen saanut valmiiksi vain kirjaimet S, H, I, N, A, T ja R, mutta tarkoitus olisi saada väkrätyksi fonttiin kaikki suomalaisten aakkosten kirjaimet (ja vähän soveltaen ne, joille ei ole vastineita alkuperäisissä riimuissa). Tämän projektin valmistuminen vaan saattaa venyä paljon pidemmälle kuin sen Shinatryan ulkoasun julkaisu, jota varten fonttia alun perin aloin väkertää. Jos se vie pari viikkoa, niin tämä fonttiprojekti vie varmaan ainakin pari kuukautta. Jo asianmukaisen fontinteko-ohjelman löytämiseen upposi viikkotolkulla aikaa, ja itse fontin tekemiseen menee tällaiselta vasta-alkajalta varmaan tovi jos toinenkin. Toistaiseksi itse ohjelma on aiheuttanut enemmän hämmennystä ja kiroilua kuin ahaa-elämyksiä.

Tarkoitus olisi joka tapauksessa tökätä tällä hetkellä Ajattara Rune Serif -nimellä (tiedän, valaisevaa) kulkeva tekele valmistuttuaan nettiin vapaasti ladattavaksi. Jos siitä vaikka olisi jollekulle muullekin iloa. Jos ei, niin ainakin saan lisää turhaa sisältöä kyberavaruuteeni.

Ei enää koskaan

Siitä taitaa olla osapuilleen kymmenen vuotta, kun olen viimeksi joutunut käymään terveyskeskuksessa. Vielä kauemmin on siitä, kun olen joutunut ottamaan lomaa tai olemaan jostain poissa useamman päivän kipeyden takia. Onneksi. Mitään en vihaa niin paljon kuin sairastamista. Ja aamulla ei auttanut korkeasta kuumeesta, oksentelusta ja vatsataudista huolimatta kuin raahautua töihin, koska kioski oli saatava auki. Ja vaikka siitä projektista ei tarvitse sanoa sen enempää, tämän sanon: ei enää koskaan. Se pari tuntia, mitä jouduin puljua pyörittämään ennen sijaisen tuloa, oli niin hirveää, että ensi kerralla saa kioski jäädä minun puolestani avaamatta.

Onni onnettomuudessa, että töistä on terveyskeskukseen ehkä sata metriä. Kismittää vähän, kun lukeminen alkaa olla lopussa, mutten tajunnut käydä kirjastossa, vaikka se on samassa rakennuksessa terveyskeskuksen kanssa.

Viiden tunnin “päiväunet” paransivat oloa jonkin verran, ja jatkoin Sherlock Holmesin seikkailujen lukemista. Doylen salapoliisitarinat ovat siitä erikoisia tekeleitä, että minä en pysty lukemaan niitä kuin alle sata sivua kerrallaan tylsistymättä. Siis minä, joka yleensä luen kirjan kuin kirjan siltä seisomalta. Tosin minun on myönnettävä, että Sherlockin lukeminen on minulle enemmän yleissivistyksen hankkimista ja Poirotien korvaamista kuin varsinaista viihdelukemista. Viihteeksi Holmesit ovat minun makuuni vähän turhan vanhakantaisia: jatkuva hehkutus Sherlockin neroudesta ja vanhahtava kirjoitustyyli särähtävät korviini. Toisaalta en pidä myöskään Holmesin tapaa vetää epämääräisiä johtopäätöksiä käytännössä merkityksettömistä pikkuseikoista kovin realistisena – tässä suhteessa pidä enemmän Hercule Poirotin tavasta ratkaista rikoksia. Voin tosin hyvin arvata, miksi Holmes sai niin hurmioituneen vastaanoton alun perin ilmestyessään.

Olen viime aikoina lukenut muutamia muitakin kirjoja, muutaman keskinkertaisen, yhden loistavan ja pari ala-arvoista. Saa nähdä, miten aika riittää lukemiseen, kun syksy alkaa. Oletettavasti päädyn klassikkojen pariin viimeistään avoimen yliopiston kirjallisuushistorian kurssilla, ja oikeastaan en pistä yhtään vastaan. En ainakaan, jos lukulistalta löytyy jotain yhtä sykähdyttävää kuin Natalie Sarrauten Kultaiset hedelmät. Yleensä en ole niin kokeilevan kirjallisuuden ystävä, mutta Kultaiset hedelmät on se poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ikuisuusprojekti alkakoon: HTML 5

Näyttää siltä, että uskaltaudun viimeinkin väkertämään HTML 5:n luonnoksen pohjalta sitä käsittelevän osion Menthaliin. Tähän asti olen lykännyt urakkaa sillä varjolla, ettei luonnos on aina luonnos ja sellaisena muuttuva, mutta HTML 5:n suosituksen julkaisun on huhuttu sijoittuvan jonnekin ensi vuoden puolelle – ei pari päivää vanha luonnos voi siis olla enää niin kaukana lopullisesta totuudesta.

En ollut tätä ennen juuri perehtynyt HTML 5:een, mutta luonnosta selatessa kävi ilmi se, mitä on jo monelta suunnalta kuulunut: siihen on lisätty kasa erittäin tervetulleita elementtejä. Toivotan pienten riemunkiljaisujen kera tervetulleiksi erityisesti headerin ja footerin, joita on ehditty odottaa ja toivoa jo kauan. Henkilökohtaisesti positiivinen yllätys oli myös dialog-elementti, jolle olisi ollut useampaankin otteeseen käyttöä (muiden muassa silloin, kun muunsin näytelmätekstiä HTML-muotoon). Myös se paljon haikailtu audio on tulossa. Tätä vasten ei tunnu enää yhtään harmilliselta, että XHTML 2:n kehityksessä on ilmeisesti tökätty pillit pussiin.

Edes vähän muita ihmisiä kuunnellakseni olen perustanut Menthal27:n foorumille ketjun, jossa möyhitään ja väännetään kättä joidenkin uusien (ja vanhojenkin) termien suomenkielisistä vastineista. Väittelyyn osallistuakseen ei tarvitse rekisteröityä. Näin siksi, ettei minun tarvitse kuunnella urakan valmiiksi saatuani jatkuvaa mäkätystä siitä, miten epäloogisesti olen taas asian X tai Y kääntänyt. Epäloogisuudesta saan tosin varmaan kuulla ihan tarpeeksi jo siksi, etten jaa elementtejä eri osastoihin suosituksen mukaan vaan siten, että aloittelijankin olisi helppo löytää etsimänsä. (Onnistumisesta voi tosin olla montaa mieltä.)

Ihmeteltäväksi jää toistaiseksi se, mitä iframe tekee HTML 5:ssä. Eikö sen pitänyt ola katoava luonnonvara?

Oh well.